Cookinsaaret matkat

Ota rohkeasti yhteyttä ja aloitetaan suunnittelu yhdessä!

Matkakartoitus lyhyt FI

google

Matkanjärjestäjä johon voi luottaa. 5 vkoon kiertomatka Uusi Seelanti ja Australia , kaikki toimi niinkuin sovittu ja matkaohjelmassa luki. Hienoa työtä Asko ja Project matkat. Todella ammattimaista toimintaa ja palvelua

google

Varsin hyvin toteutettu reissu Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Kiitos!

google

Konsepti toimi meille täydellisesti:Rauha lomailla: Arvostimme sitä, että kyseessä ei ollut ryhmämatka. Saimme tutkia kohteita omassa rauhassa, mutta aikataulu ja ennakkovaraukset toivat matkaan selkeän rungon.Varaukset kunnossa: Kaikki hotelli- ja retkivaraukset toimivat lähtökohtaisesti moitteettomasti.Turvaverkko: Kun tuli mutkia matkaan – kuten lentojen peruuntumisia – toimisto hoiti tilanteet hienosti puolestamme. Oli rentouttavaa tietää, että joku muu huolehtii logistiikasta, jos alkuperäinen suunnitelma muuttuu.

google

Mahtava reissu ja hienosti järjestetty omien toiveiden mukaisesti

google

Loistavaa palvelua.😍

google

Meille räätälöity 2 vk:n kiertomatka Australiassa. Mielenkiintoiset kohteet ja hyvät hotellit. Poikkeukset suunnitellusta ohjelmasta hoidettiin hienosti. Suosittelen lämpimästi!

Pipsa 5 7.4.2025
google

Matka toteutui hyvin. Kohteet oli mielenkiintoisia ja kuljetukset hoitui kuten oli suunniteltu. Suosittelen kyseistä matkan järjestäjää ehdottomasti.

google

Asko kuunteli toiveitamme ja räätälöi paketin toiveidemme mukaiseksi. Vahva suositus!

google

We had a wonderful 4,5 week tour across Australia and Project Matka made excellent job planning the trip and made all needed reservations including all travel, accommodation and activities. The schedule and all activities were really well planned and we saw a lot of Australia, its nature and animals and the culture during our trip. We absolutely loved our trip!

Matti 6.12.2024
google

Iso kiitos Asko ja Project matka! Olin 3 viikon lomalla Australiassa. Kaikki yksityiskohdat olivat tarkkaan ja huolella suunniteltu ja mietitty. Matka sujui ongelmitta. Sain tutustua upeisiin kohteisiin ja uusiin elämyksiin. Super kiitos. Voin suositella Askoa ja Project matkoja lämpimästi!

google

Suuret kiitokset Asko ja Project Matka. Upeasti suunniteltu ja toteutettu kolmen viikon matka Australiaan, jonka aikana pääsi tutustumaan hienoihin kaupunkikohteisiin ja ennen kaikkea upeaan luontoon sademetsistä satumaisen upeisiin hiekkarantoihin ja kirsikkana kakun päällä riutalla snorklaus. Järjestelyt oli hoidettu todella hienosti. Askolta saatujen kirjallisten ja suullisten ohjeiden avulla oli aremmankin matkaajan helppo ja turvallista matkustaa. Suosittelen Project Matkaa, heidän avullaan saat räätälöityä omien mieltymyksien mukaisen matkan.

google

Voin todella suositella Projekt Matkaa. He suunnittelivat minulle ikimuistoisen Uuden Seelannin ja Australian kiertueen, kaikki sujui hienosti. Asko oli aina tavoitettavissa nopeasti, kun tarvitsin neuvoja tai ohjeita. Hienosti mietitty reissu!

google

Matkaohjelma oli toiveemme mukaisesti tiivis, mutta se sujui ongelmitta ja kaikki yksityiskohdat olivat tarkkaan mietittyjä. Järjestelyt ylittivät odotuksemme kaikilta osin.

google

My experience with Project Matka was absolutely outstanding! From start to finish, they provided exceptional services that went above and beyond my expectations.First and foremost, the planning process was a breeze, thanks to their invaluable tips and recommendations. Asko, from Project Matka, not only designed our dream holiday but also added incredible value by suggesting fantastic restaurant options and local gems that truly made our trip unforgettable. It's the little details like these that make all the difference.Moreover, the communication with Project Matka was superb. Asko and his team made sure we felt like we were in exceptionally good hands throughout our entire journey. They were responsive, attentive, and always ready to address any questions or concerns we had, ensuring a stress-free and enjoyable experience.Thanks to Project Matka, we had a dream holiday that exceeded our expectations. I can't recommend them enough for their top-notch services, thoughtful planning, and outstanding communication. Asko, you delivered our dream holiday, and we're incredibly grateful. 🌟🌟🌟🌟🌟

google

If you are considering a trip to Australia and/or New Zealand don’t hesitate to use Project Matka. We are experienced travelers and never used an agent prior to this trip. Project Matka not only listened to our wants, preferences, style, likes and dislikes, but provided guidance and suggestions we hadn’t consider. Our final itinerary not only met but exceeded our expectations. The cities, hotels, tours which was a combination of self guided, private and semi-private tours was seamless and absolutely perfect. We spent 30 days between the two countries and it was a trip of a lifetime primarily due to the support we got for Project Matka.

JK 24.4.2023
google

Asko Project Matkalta auttoi minua suunnittelemaan ja toteuttamaan ihanan loman Melbournessa. Verraten lyhyessä ajassa ehdin kuitenkin nähdä todella paljon. Kiitos hyödyllisten vinkkien joita sain Askolta. Hänen paikallistuntemus Melbournesta on omaa luokkaansa. Voin lämpimästi suositella Project Matkaa jos toiveissasi on loma Australiassa!

google

Tuhannet kiitokset Asko ja Project matka ihan huippuhienosta keski-Australian reissun järjestelyistä. Kaikki sujui mitä mainioimmin, ja elämykset olivat toinen toistaan upeampia. Pyysimme aktiivista matkaohjemaa jossa vaeltaminen upeissa maisemissa oli pääosassa ja sen ehdottomasti saimme. Muita kohokohtia olivat illallinen tähtien alla, kameliratsastus auringonnousun aikaan ja valotaideteos Field of Lights. Lämmin suositus Askolle ja Project Matka-tiimille.

Nauti sademetsistä ja turkoosista merivedestä Cookinsaarilla

Kuvittele reheviä sademetsiä, koskemattomia luolia, hämmästyttävää lintuelämää, helmiviljelmiä, koskemattomia riuttoja, rantoja ja laguuneja. Cookinsaaret on todellinen paratiisi, jossa pääset tutustumaan Tyynenmeren syrjäisimpiin saariin.

Cookinsaaret sijaitsevat Havaijin ja Uuden-Seelannin välissä, ja niiden sijainti tekee saarista miellyttävän kohteen vuoden ympäri. Cookinsaariin kuuluu 15 saarta, ja niiden kaksi pääsaarta ovat Rarotonga ja Aitutaki. Kolmanneksi vierailluin saari on Atiu, ja loput saaret sijaitsevat yli 2 miljoonan neliökilometrin laajuisella alueella. Cookinsaaret ovat hallinnollisesti Uuden-Seelannin itsehallinnollinen territorio.

Cookinsaarten maisemat muodostuvat laguuneista, rannoista ja huojuvista palmuista, joiden välissä on pieniä kodikkaita rakennuksia. Yksikään saaren rakennus ei saa olla korkeampi kuin korkein kookospalmu, joten saarella ei ole lainkaan pilviä hipovia hotelleja.

Saaret tarjoavat monia aktiviteetteja, kuten sukellusta, snorklausta, patikointia, kalastusta, mönkijäajelua ja shoppailua paikallisilla markkinoilla. Voit myös jäädä rentoutumaan rannalle tai vaikka lähteä veneellä omaan käyttöösi varatulle hiekkasaarelle.

Asko Meriläinen Project Matka

Suunnitellaanko unelmiesi matka Oseaniaan?

Olen Australiassa asuva suomalainen matkailuammattilainen yli 20 vuoden kokemuksella. Koska asun paikan päällä kohteessa, räätälöin matkasi parhailla sisäpiirin vinkeillä ja olen tukenasi suomeksi myös matkan aikana.

Ota yhteyttä, niin tehdään matkaunelmistasi totta! Lue lisää >

Asko Meriläinen

Matkasuunnittelijasi, yrittäjä

24/7 tuki kaikissa matkasi vaiheissa, myös ennen ja jälkeen matkan

Maksuton suunnittelu

Lomakkeen lähettäminen ei sido mihinkään

Haaveleitko täydellisestä

Cookinsaaret matkasta?

Ota meihin yhteyttä, niin voimme auttaa sinua suunnittelemaan onnistuneen ja itsesi näköisen matkan.

Monipuolisia majoitusvaihtoehtoja ja mielenkiintoisia eläimiä

Toinen Cookinsaarten pääsaarista, Rarotonga, on saariston kansainvälinen keskus. Sen keskiosia hallitsevat vuoret, ja vaikka sen ympärysmitta on vain 32 kilometriä, se on Cookinsaarten suurikokoisin saari.

Koska Rarotonga on vahvasti yhteydessä Uuteen-Seelantiin, sen kehitystaso on korkea. Siksi matkailijallekin on siellä saatavilla laaja valikoima eritasoisia majoitusvaihtoehtoja perinteisistä hostelleista viiden tähden hotelleihin.

Rarotonga sopii matkailijoille, jotka pitävät esimerkiksi snorklaamisesta, sukeltamisesta, purjehtimisesta ja kalastamisesta. Myös eläinten ystäville on saarella paljon nähtävää, sillä saarella voi bongata esimerkiksi jättiläiskilpikonnia, barrakudia ja toisinaan jopa ryhävalaita. Saarella voi lähteä myös jännittävälle patikointiretkelle sademetsään tai vuorille.

Aitutakilla matkailija puolestaan pääsee näkemään laguunin, jota pidetään yhtenä maailman kauneimmista. Seesteiset rantamaisemat sopivat ihanteellisesti rentoutumiseen. Laguuni on yli kymmenen kilometriä leveä, ja sen tutkimiseen kannattaakin varata runsaasti aikaa. Siihen on mukavinta tutustua laguuniristeilyllä.

Laguuniristeilyillä matkailija pääsee halutessaan poikkeamaan myös Onefoot-minivaltiossa, josta saa omaan passiinsa jalan muotoisen leiman.

Merikilpikonna, Cookinsaaret
© Ben Teina
Ulkoilua, Cookinsaaret
© Alexandra Adoncello

Tekemistä Cookinsaarilla

Cookinsaaret tunnetaan erityisesti kirkkaista vesistään ja upeista koralliriutoistaan. Siksi saarten sukellus- ja snorklausmahdollisuudet ovat erinomaisia, ja siten matkailijat pääsevät ihailemaan korallien, värillisten kalojen ja merenelävien monimuotoisuutta.

Cookinsaarten matka sopii myös kävelyn ja vaeltamisen harrastajille, sillä niiden vihreät vuoret ja upeat maisemat tarjoavat upeat puitteet monenlaisille retkille. Rarotongan saarella yksi vaihtoehdoista retkelle on esimerkiksi Cross-Island Track, jonka varrelta avautuu upeita näköaloja. Saarten rannikolla voi osallistua myös kuutamokävelyille, joilla pääset nauttimaan kauniista näkymistä ja rauhallisesta tunnelmasta.

Kulttuuria Cookinsaarilla

Kulttuurista kiinnostuneet matkailijat voivat tutustua perinteiseen polynesialaiseen kulttuuriin esimerkiksi useiden hotellien ja kulttuurikeskusten järjestämissä tapahtumissa. Niissä päästään kokemaan muun muassa tanssia, laulua ja ruokaperinteitä.

Cookinsaarten matkalla aktiivilomailija pääsee halutessaan kokeilemaan surffausta helposti, sillä esimerkiksi Rarotongalla tai Aitutakilla voi vuokrata laudan tai osallistua surffaustunnille. Veden äärellä voi viettää aikaa myös rauhallisesti vaikkapa kalastuksen merkeissä, ja se onkin suosittu aktiviteetti Cookinsaarilla. Saaliiksi voi saada muun muassa tonnikalaa.

Cookinsaarilla liikkuminen

Saarilla on kätevää liikkua skootterilla, ja näin myös paikkojen tutkiminen onnistuu parhaiten. Tätä varten tulee hankkia paikallinen ajokortti poliisiasemalta. Laguunissa liikkumista varten voi vuokrata oman veneen tai lähteä yhteiselle laguuniristeilylle. Saarten välillä liikutaan yleensä lentäen.