Australian matkat

Ota rohkeasti yhteyttä ja aloitetaan suunnittelu yhdessä!

Matkakartoitus lyhyt FI

google

Matkanjärjestäjä johon voi luottaa. 5 vkoon kiertomatka Uusi Seelanti ja Australia , kaikki toimi niinkuin sovittu ja matkaohjelmassa luki. Hienoa työtä Asko ja Project matkat. Todella ammattimaista toimintaa ja palvelua

google

Varsin hyvin toteutettu reissu Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Kiitos!

google

Konsepti toimi meille täydellisesti:Rauha lomailla: Arvostimme sitä, että kyseessä ei ollut ryhmämatka. Saimme tutkia kohteita omassa rauhassa, mutta aikataulu ja ennakkovaraukset toivat matkaan selkeän rungon.Varaukset kunnossa: Kaikki hotelli- ja retkivaraukset toimivat lähtökohtaisesti moitteettomasti.Turvaverkko: Kun tuli mutkia matkaan – kuten lentojen peruuntumisia – toimisto hoiti tilanteet hienosti puolestamme. Oli rentouttavaa tietää, että joku muu huolehtii logistiikasta, jos alkuperäinen suunnitelma muuttuu.

google

Mahtava reissu ja hienosti järjestetty omien toiveiden mukaisesti

google

Loistavaa palvelua.😍

google

Meille räätälöity 2 vk:n kiertomatka Australiassa. Mielenkiintoiset kohteet ja hyvät hotellit. Poikkeukset suunnitellusta ohjelmasta hoidettiin hienosti. Suosittelen lämpimästi!

Pipsa 5 7.4.2025
google

Matka toteutui hyvin. Kohteet oli mielenkiintoisia ja kuljetukset hoitui kuten oli suunniteltu. Suosittelen kyseistä matkan järjestäjää ehdottomasti.

google

Asko kuunteli toiveitamme ja räätälöi paketin toiveidemme mukaiseksi. Vahva suositus!

google

We had a wonderful 4,5 week tour across Australia and Project Matka made excellent job planning the trip and made all needed reservations including all travel, accommodation and activities. The schedule and all activities were really well planned and we saw a lot of Australia, its nature and animals and the culture during our trip. We absolutely loved our trip!

Matti 6.12.2024
google

Iso kiitos Asko ja Project matka! Olin 3 viikon lomalla Australiassa. Kaikki yksityiskohdat olivat tarkkaan ja huolella suunniteltu ja mietitty. Matka sujui ongelmitta. Sain tutustua upeisiin kohteisiin ja uusiin elämyksiin. Super kiitos. Voin suositella Askoa ja Project matkoja lämpimästi!

google

Suuret kiitokset Asko ja Project Matka. Upeasti suunniteltu ja toteutettu kolmen viikon matka Australiaan, jonka aikana pääsi tutustumaan hienoihin kaupunkikohteisiin ja ennen kaikkea upeaan luontoon sademetsistä satumaisen upeisiin hiekkarantoihin ja kirsikkana kakun päällä riutalla snorklaus. Järjestelyt oli hoidettu todella hienosti. Askolta saatujen kirjallisten ja suullisten ohjeiden avulla oli aremmankin matkaajan helppo ja turvallista matkustaa. Suosittelen Project Matkaa, heidän avullaan saat räätälöityä omien mieltymyksien mukaisen matkan.

google

Voin todella suositella Projekt Matkaa. He suunnittelivat minulle ikimuistoisen Uuden Seelannin ja Australian kiertueen, kaikki sujui hienosti. Asko oli aina tavoitettavissa nopeasti, kun tarvitsin neuvoja tai ohjeita. Hienosti mietitty reissu!

google

Matkaohjelma oli toiveemme mukaisesti tiivis, mutta se sujui ongelmitta ja kaikki yksityiskohdat olivat tarkkaan mietittyjä. Järjestelyt ylittivät odotuksemme kaikilta osin.

google

My experience with Project Matka was absolutely outstanding! From start to finish, they provided exceptional services that went above and beyond my expectations.First and foremost, the planning process was a breeze, thanks to their invaluable tips and recommendations. Asko, from Project Matka, not only designed our dream holiday but also added incredible value by suggesting fantastic restaurant options and local gems that truly made our trip unforgettable. It's the little details like these that make all the difference.Moreover, the communication with Project Matka was superb. Asko and his team made sure we felt like we were in exceptionally good hands throughout our entire journey. They were responsive, attentive, and always ready to address any questions or concerns we had, ensuring a stress-free and enjoyable experience.Thanks to Project Matka, we had a dream holiday that exceeded our expectations. I can't recommend them enough for their top-notch services, thoughtful planning, and outstanding communication. Asko, you delivered our dream holiday, and we're incredibly grateful. 🌟🌟🌟🌟🌟

google

If you are considering a trip to Australia and/or New Zealand don’t hesitate to use Project Matka. We are experienced travelers and never used an agent prior to this trip. Project Matka not only listened to our wants, preferences, style, likes and dislikes, but provided guidance and suggestions we hadn’t consider. Our final itinerary not only met but exceeded our expectations. The cities, hotels, tours which was a combination of self guided, private and semi-private tours was seamless and absolutely perfect. We spent 30 days between the two countries and it was a trip of a lifetime primarily due to the support we got for Project Matka.

JK 24.4.2023
google

Asko Project Matkalta auttoi minua suunnittelemaan ja toteuttamaan ihanan loman Melbournessa. Verraten lyhyessä ajassa ehdin kuitenkin nähdä todella paljon. Kiitos hyödyllisten vinkkien joita sain Askolta. Hänen paikallistuntemus Melbournesta on omaa luokkaansa. Voin lämpimästi suositella Project Matkaa jos toiveissasi on loma Australiassa!

google

Tuhannet kiitokset Asko ja Project matka ihan huippuhienosta keski-Australian reissun järjestelyistä. Kaikki sujui mitä mainioimmin, ja elämykset olivat toinen toistaan upeampia. Pyysimme aktiivista matkaohjemaa jossa vaeltaminen upeissa maisemissa oli pääosassa ja sen ehdottomasti saimme. Muita kohokohtia olivat illallinen tähtien alla, kameliratsastus auringonnousun aikaan ja valotaideteos Field of Lights. Lämmin suositus Askolle ja Project Matka-tiimille.

Koe Australian monimuotoisuus

Australian matkalta löytyy taatusti jokaiselle jotakin. Australian luonnon monimuotoisuus sekä hohtavan valkoiset hiekkarannat vetävät monia puoleensa, ja myös kaupunkilomailun ystäville on runsaasti vaihtoehtoja. Halusitpa sitten kokea pohjoisosien tropiikin, sisäosien punaisenkirjavan aavikon tai etelän viinitilat, Australian matkalla saat mahdollisuuden tähän kaikkeen.

On monia tapoja kokea Australia, ja jotta saat parhaimman mahdollisen kokemuksen, sinun kannattaa suunnitella matkasi huolellisesti. Meillä on pitkä kokemus matkojen järjestämisestä Australiassa, ja tunnemme kohteet ja kulttuurin kuin omat taskumme, ja kouluttaudumme jatkuvasti lisää matkailualan palvelutarjoajien koulutuksissa. Siksi autamme sinua mielellämme suunnittelemaan matkasta itsesi näköisen kokonaisuuden.

Olemme kohteesi kanssa samalla aikavyöhykkeellä, ja saat meihin yhteyden vuorokauden ympäri, jos tarvitset apuamme lomasi aikana. Pidämme huolen siitä, että unelmiesi Australian matka toteutuu suunnitelmien mukaan. Kerro meille, millainen olisi unelmiesi matka, niin voimme jatkaa sen suunnittelua yhdessä.

Asko Meriläinen Project Matka

Suunnitellaanko unelmiesi matka Oseaniaan?

Olen Australiassa asuva suomalainen matkailuammattilainen yli 20 vuoden kokemuksella. Koska asun paikan päällä kohteessa, räätälöin matkasi parhailla sisäpiirin vinkeillä ja olen tukenasi suomeksi myös matkan aikana.

Ota yhteyttä, niin tehdään matkaunelmistasi totta! Lue lisää >

Asko Meriläinen

Matkasuunnittelijasi, yrittäjä

24/7 tuki kaikissa matkasi vaiheissa, myös ennen ja jälkeen matkan

Maksuton suunnittelu

Lomakkeen lähettäminen ei sido mihinkään

Australian hallinto ja väestö

Australian muodollinen hallitsija on Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas Charles III, mutta käytännössä pääministeri johtaa maata. Niinpä Australian valtiomuoto on perustuslaillinen monarkia ja parlamentaarinen demokratia, ja se on osa brittiläistä Kansanyhteisöä.

Maa koostuu kuudesta osavaltiosta, jotka ovat Uusi Etelä-Wales, Queensland, Etelä-Australia, Tasmania, Victoria ja Länsi-Australia, sekä kahdesta territoriosta: Pohjoisterritorio ja Australian pääkaupunkiterritorio. Australiassa on lukuisia suurkaupunkeja, joten ei ole ihme, että valtaosa väestöstä asuu kaupungeissa. Australian suurimpia kaupunkeja ovat Sydney, Brisbane, Perth ja Adelaide, ja maan pääkaupunki on Canberra.

Suurin osa Australian alkuperäisasukkaista asuu omilla alueillaan, jotka sijaitsevat Pohjoisterritoriossa, Länsi-Australiassa ja Queenslandissa. Heitä on koko väestöstä noin kaksi prosenttia.

Australian kartta

Australian luonto tarjoaa omat elämyksensä

Australian eläimistöllä ja muulla luonnolla on ollut mahdollisuus kehittyä erityiseksi, koska Australian saari on ollut pitkään eristyksissä muista maanosista. Maailmalla Australia opitaankin usein nuoresta asti tuntemaan sen ainutlaatuisesta eläimistöstä: kengurut, koalat ja vesinokkaeläimet herättävät kiinnostusta maailman joka kolkassa. Kasvillisuudesta erityisesti eukalyptukset jäävät monen mieleen.

Australia eroaa myös maantieteellisiltä piirteiltään monista muista maanosista, sillä sen alueelle mahtuu kolme eri ilmastovyöhykettä: pohjoisessa kuuma, keskiosissa lämmin ja eteläosissa lauhkea ilmastovyöhyke. Niinpä Australiassa maasto vaihtelee sen eri osissa tropiikista aavikkoon. Lisäksi sen ainutlaatuisesta luonnosta löytyy kauniita luonnonnähtävyyksiä, kuten Uluru eli Ayers Rock, Iso Valliriutta ja Tasmanian saari.

Suositut matkat

Australian suurkaupungit tarjoavat kulttuuria ja kuhinaa

Maan suurimmat kaupungit sijaitsevat sen itärannikolla, mutta jokaisesta osavaltiosta löytyy kiinnostavia kaupunkeja osaksi Australian matkaasi. 

Sydney

Lähes Suomen asukasluvun verran asukkaita käsittävä, Uudessa Etelä-Walesissa sijaitseva suurkaupunki Sydney on monelle Australiaan matkustavalle välttämätön kohde. Vierailu kauniissa Sydneyn oopperatalossa ja auringonpalvonta Bondi Beachilla kuuluvat monien toiveisiin, ja kaupungista sekä sen lähialueilta löytyy paljon muutakin nähtävää ja koettavaa.

Melbourne ja Hobart

Victorian osavaltiosta löytyy myös Melbourne, joka on mainio kohde urheilun ja kulttuurin harrastajille, sillä siellä järjestetään niin tennisturnauksia kuin Formula 1 -kisojakin. Sieltä on myös kätevä vierailla Tasmanian saarella ihailemassa kauniita maisemia vaikkapa patikoinnin merkeissä tai aistimassa pääkaupunki Hobartin erikoislaatuista tunnelmaa.

Cairns ja Brisbane

Queenslandin osavaltiossa pääsee nauttimaan monipuolisesti niin suurkaupungin kuhinasta kuin rannoista ja tropiikistakin. Kauniit sademetsät ja Iso valliriutta sijaitsevat kätevästi rannikon lähellä, ja niihin on helppo tehdä retkiä monista kaupungeista, kuten viehättävästä Cairnsista tai vilkkaasta Brisbanesta.

Adelaide ja Perth

Etelä-Australian Adelaidea kutsutaan sen monipuolisuuden vuoksi usein Australian pienoismalliksi, ja sen monipuolisten aktiviteettien ja laajan ruoka- ja viinitarjonnan parissa matkailijan onkin helppo viihtyä. Länsi-Australian Perthissä matkailija pääsee puolestaan nauttimaan niin taiteesta kuin kauniista rannoista ja jokiristeilyistäkin.

Outback-kohteissa pääset kokemaan autenttisen Australian

Jos tavoitteenasi on kokea Australian luonto monipuolisesti, sinun kannattaa sisällyttää matkaan vierailu erämaahan, tai tuttavallisemmin takamaille. Ne käsittävät yli 80 prosenttia Australian pinta-alasta, ja jokaisessa osavaltiossa kokemus on hieman erilainen.

Suosituimmat outback-kohteet keskittyvät yleensä Australian luonnonnähtävyyksien lähettyville, ja useat outback-kokemusta tavoittelevat matkailijat suuntaavatkin esimerkiksi Uluru-hiekkakivimonoliitin tai Etelä-Australian pinkkien järvien lähettyville.

Matkat taittuvat mukavasti autolla tai junalla

Jos Australian matkan tavoitteena on ehtiä nähdä mahdollisimman paljon, monet suosivat auton vuokraamista, sillä vaihtelevia maisemia on kaikista helpointa sulatella omassa tahdissaan.

Myös erilaiset junamatkat ovat yksi suosituimmista tavoista nähdä mahdollisimman suuri osa Australiasta mukavasti. Koska etäisyydet ovat pitkiä, maisemista pystytään nauttimaan mainiosti junan kyydistä. Tarjolla on monia reittivaihtoehtoja.

Muista nämä asiat, kun suunnittelet matkaa Australiaan

Koska Australia sijaitsee päiväntasaajan eteläpuolella, vuodenajat ovat Suomeen nähden päinvastaiset. Australian keskikesä on tammikuussa, ja siksi monet suunnittelevat Australian matkansa keskelle Suomen talvea.

Australian kokoa voi olla vaikea hahmottaa, ja sinne matkaavan onkin hyvä muistaa, että siellä etäisyydet ovat hyvin pitkiä, joten siirtymiin kannattaa valita tarpeeksi aikaa. Kannattaa myös totutella ajatukseen siitä, että koko Australiaa on mahdotonta kokea yhdellä reissulla – mutta onko mitään mukavampaa kuin uuden matkan suunnittelu heti kotiin palattuasi?

Australian kohteet